Tämä ohje on Marielta. Vain valkosuklaan määrä on isompi ja rahkaa hieman enemmän. Kerrassaan mainio liitto -mustikan ja valkosuklaan                           

4 munaa

2 dl sokeria

4dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

2dl kevytkermaa

½ prk rahkaa

1dl sulatettua rasvaa (margariinia ja voita tässä)

2dl mustikoita+1 rkl sokeria+½rkl perunajauhoja

Päälle 260g (2 pandan levyä) valkoista suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita kerma ja rahka tasaiseksi.Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri.Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoja, rasvaa ja kermarahkaa. Kääntele lopuksi mustikat (joihin olet sekoittanut soekrin ja perunajauhot) vaahdon sekaan. Älä sekoita pitkään, jottei taikina värjäänny mustikoista eikä vaahto laske. Paista leivinpaperilla vuoratulla pellillä 175 asteessa väh. 25 min.

Sulata suklaa pienimmällä lämmöllä kattilassa. Levitä jäähtyneelle piirakalle.. ..Anna jähmettyä hieman, mutta leikkaa kuitenkin annospaloiksi ennen suklaan kovettumista (voi halkeilla sitten leikattessa).