Ruusuntekointo yltyy vain. Nämä ruusut ovat sokerimassan ja marsipaanin sekoitus (50%+50%) ja halkaisijaltaan 5- 6 cm luokkaa.

Ovat kyllä tosi varovasti käsiteltäviä (kuvaustilanteessa jo lohkesi terälehdistä palasia). Harmi ettei tilaamani tomuvärit ole vielä tulleet, niillä saisi näihin mukavasti elävyyttä.

 

Tässä vähän ohjetta ruusun tekoon. Olen itse koittanut aika monella tavalla ruusun tekoa, mutta tämä nyt sitten tuntuu kaikista helpoimmalta ja omimmalta tavalta minulle. Alussa ruusun teko vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa (varsinkin minulta), mutta aika pian lähtee sujumaan kun oppii materiaalin ja pallopäisen työvälineen käsittelyn jne.

 

Ota marsipaanista tai marsipaani/sokerimassan sekoituksesta pala (noin 25g) ja muotoile siitä pikkurillin paksuinen pötkylä. Leikkaa pieniä paloja: muutama pienempi ja loput isompia (tietenkin halutun lopputuloksen mukainen määrä, tässä on tehty melko vähän kerroksellisuutta). Suojaa palat kelmulla, jotta ne eivät pääse yhtään kuivahtamaan terälehtien valmistuksen välissä.

Pyöritä palasesta pallukka ja litistele sitä sormiesi välissä noin 2mm paksuiseksi kakkaraksi. Ohenna kakkara pyöreäpäisellä työvälineellä reunoilta alas asti (n.2-3mm levuiselta alueelta), mutta jätä keskeltä ohentamatta. Jos ohennat reunat liian isolta alueelta, varsinkin suuremman ruusun kasassapysyminen on lähes mahdotonta. Käytä terälehtien ohentamisessa apuna hitusen tomusokeria (mahd. vähän).

Kieräytä terälehti "rullalle" itsensä ympäri ja aseta kukkanaulaan (tai hammastikkuun, jonka olet asettanut esim. lävikköön pystyasentoon).

Aseta seuraava terälehti ensimmäisen ympärille jne. 

Tässä mallissa jo neljäs terälehti on painettu pallopäisellä työvälineellä keskeltä kuperaksi, jolloin lehtien väliin alkaa jäädä vähän väliä (ruusu aukeaa). Tästä eteenpäin terälehdet kannattaa painaa keskeltä kuperaksi pehmeää alustaa vasten (tässä pesusieni hoitaa alustan virkaa).

Jatka samalla tavalla, mutta suurenna uloinna olevien terälehtien kokoa. Asettele terälehdet limittäin paikoilleen. Käytä esim.pallopäistä apuvälettä ulkoreunan muotoiluun.

Irrota valmis kukka naulasta ja leikkaa ylimääräinen kukkamassa kannasta pois.

Aseta ruusu kuivamaan esimerkiksi foliolla päällystettyyn kananmunakennoon. Värjää tomuvärillä ja kimalteilla vasta kuivana.